Hamppukasvin ja lääkekannabiksen mahdollisista talousvaikutuksista Euroopassa keskusteltiin tällä viikolla Brysselissä

Euroopan parlamenttirakennuksessa järjestettiin tämän viikon tiistaina 23. päivä helmikuuta kreikkalaisen europarlamentaarikon Stelios Koulougloun toimeenpanema konferenssi, jossa keskusteltiin hampun ja lääkekannabiksen mahdollisista positiivisista vaikutuksista EU:n talouteen ja työllisyyteen. Konferenssin ensimmäinen osio keskittyi teolliseen hamppuun, ja keskustelun alustuksessa Koulouglou toi esiin kuinka kannabisteollisuus oli yksi nopeimmin kasvavista yrityssektoreista Yhdysvalloissa. Hyötyhampun teollinen viljely ei ole kuitenkaan yleistä Yhdysvalloissa, … More Hamppukasvin ja lääkekannabiksen mahdollisista talousvaikutuksista Euroopassa keskusteltiin tällä viikolla Brysselissä

Epämiellyttävä totuus pankkiireista ja pankkijärjestelmästä – miten kokaiinitutkimus Amsterdamissa johti suomalaisen sosiologin kapitalismin rakennevikaiseen sydämeen Lontoossa

Joris Luyendijk haastatteli 200:aa lontoolaista pankkiiria ja kysyi mitä he olivat oppineet vuoden 2008 finanssikriisistä. Vastaukset olivat suorastaan pelottavia. Pääsin itse haastattelemaan Luyendijkia Lontoossa, eivätkä uutiset taloudesta tunnu enää samalta. Mitä tekisit jos saisit ennen ketään muuta tietää, että maailman talous on piakkoin ajautumassa samanlaiseen kriisiin kuin vuonna 2008? Kenelle kertoisit ensimmäiseksi? Vai kertoisitko kenellekään, … More Epämiellyttävä totuus pankkiireista ja pankkijärjestelmästä – miten kokaiinitutkimus Amsterdamissa johti suomalaisen sosiologin kapitalismin rakennevikaiseen sydämeen Lontoossa